Hyvin menee mutta menköön

Kuluva vuosi on ollut rakennusalalle ennakoitua parempi. Suomessa ja muualla Euroopassa kasvuennusteita on nostettu ja vuodesta 2021 tulee vähemmän dramaattinen kuin vaikkapa vuosi sitten ennakoitiin. Rakentajien luottamusindikaattorit ovat nousussa, kuten muunkin talouden.
Rakentamisen liikevaihto kasvoi entisestään kesäkuussa. Tilastokeskuksen toukokuun liikevaihtokuvaajissa niin koko rakentamisen kuin talonrakentamisen, maa- ja vesirakentamisen kuin erikoistuneen rakentamisen liikevaihtokuvaajat ovat nousussa.

Näyttökuva 2021-8-16 kello 12 36 46

Asuntorakentamisessa asuntojen aloitusmäärä vuonna 2021 tullee olemaan kahta edellisvuotta korkeampi. Uusia asuntoja valmistuu tänä vuonna noin 37- 38 000 kappaletta. Muissa kuin asuinrakennuksissa kehitys on ollut asuntorakentamista tasaisempaa viimeiset vuodet, tälle vuodelle ennakoidaan pienoista kasvua aloitusmäärissä. Asuntojen aloitukset keskittyvät yhä voimakkaammin pääkaupunkiseudulle ja muihin suuriin seutukuntiin.

Myös suunnittelupuolella on mennyt hyvin. SKOL:n mukaan, kotimaan tilaukset ovat kasvussa kvartaalitasolla ja viennissä jopa ennätystasolla.  Tämän ja ensi alun vuoden kehitys näyttää hyvältä.

Viime aikoina on uutisoitu rakennuskustannusten noususta ja pohdittu aiheuttaako se alalle ongelmia. Hinnat ovat todella nousseet, sillä rakennuskustannusindeksin vuosinousu oli kesäkuussa 4,2 %. Työkustannukset nousivat 3,5 % ja tarvikekustannukset 5,5 %. Eniten ovat nousseet puutavara (32 %) ja teräsrakenteet (16 %). Maanrakennuspuolelle erityisesti päällysteiden hinta on pompannut lähes yhtä paljon kuin puutavaran. Tulevat tilastot kertonevat sen, vaikuttaako hintojen nousu negatiivisesti varsinaiseen tuotantoon, vielä sitä ei ole havaittavissa.

Rakentamista ovat vauhdittaneet tutut asiat: matalat korot, kuluttajien hyvä luottamus sekä asunnonosto- ja korjausaikomukset. Kaikki nämä seikat ovat yhä hyvällä tasolla, eikä niissä ole näkyvissä muutoksia.  Rakentamista eteenpäin vievät perusfundamentit ovat siis positiivisia ja tukevat rakennustuotannon pysymistä korkealla tasolla.

Korona ei ole liiemmin vaikuttanut rakentamiseen ja sen aiheuttamat mahdolliset muutokset asumiseen, liikkumiseen ja työnteon muutoksiin jäävät vielä nähtäviksi. Suurimmat riskit rakentamisen tulevien vuosien kehitykselle ovat esimerkiksi talouskasvun hidastuminen ja kenties työvoimapula.  Tällä hetkellä voidaan kuitenkin nauttia hyvästä suhdannetilasta melko rauhallisin mielin.

Antti Aarnio
Edunvalvontapäällikkö
Rakennusinsinöörit- ja arkkitehdit RIA ry.

(Kirjoituksen lähteinä on käytetty Forecon Oy:n tekemiä ennusteita ja Tilastokeskuksen tietoja)


Jaa sivu