Rialaisen etu on työehtosopimus

Teknologiateollisuus ry, yksi Suomen merkittävimmistä työnantajaliitoista, ilmoitti strategiamuutoksesta eilen. Teknologiateollisuus perustaa uuden yhdistyksen, johon keskitetään valtakunnallisiin työehtosopimuksiin liittyvä toiminta.  Yksinkertaistetusti, valtakunnallisia työehtosopimuksia kannattavien yritysten odotetaan liittyvän uuden yhdistyksen jäseniksi.

Teknologiateollisuuden valtakunnalliset työehtosopimukset ovat tällä hetkellä yleissitovia työehtosopimuksia eli niitä on noudatettava kaikissa alan yrityksissä, kuului teknologiateollisuus ry:hyn tai ei.  

Mitä väliä tällä on normirialaisen kannalta? Rialaisista reilu kolmannes työskentelee suunnittelu- ja konsulttialalla, jossa noudatetaan yleissitovaa työehtopimusta, ylempien toimihenkilöiden tai toimihenkilöiden työehtosopimusta. Nämä sopimukset teknologiateollisuus solmii toimihenkilöiden osalta ammattiliitto PRO:n kanssa ja ylempien toimihenkilöiden osalta neuvottelujärjestö YTN:n kanssa. RIA:lla on YTN:n kanssa yhteistyösopimus, jonka perusteella rialaiset kuuluvat samaan YTN:n sakkiin työpaikoilla.

Varsinkin suunnittelu- ja konsulttialan ylempien toimihenkilöiden työehtosopimus on yksinkertainen, joustava ja mahdollistaa erittäin paljon paikallista sopimista. Se on tarjonnut peruspohjan työsuhteen ehdoista kaikille alalla työskenteleville, työnantajasta riippumatta. Tämä on ollut erittäin hyvä rialaisten kannalta. Niiin pienen insinööritoimiston palveluksessa kuin ison suunnitteluyrityksen palveluksessa olevan rialaisen työsuhteen ehtojen pohjana on ollut sama työehtosopimus.

Nyt tulevaisuudessa teknologiateollisuuden jäsenyritykset joutuvat siis päättämään suhteestaan valtakunnallisiin työehtosopimuksiin. Jos työnantajat katsovat, että koko alaa koskeva työehtosopimus ei ole heidän kannaltaan tarkoituksenmukainen, he eivät liity uuden perustettavan järjestön jäseniksi, vaan yrittävät neuvotella yrityskohtaisen työehtosopimuksen henkilöstöjärjestön kanssa tai sopivat työsuhdeasioista jotenkin muuten.

Työehtosopimus voidaan määrätä yleissitovaksi, jos järjestäytyneiden työnantajien palveluksessa on noin puolet alan henkilöstöstä. Yhtälö on siis aika yksinkertainen; jos teknologiallisuuden suunnittelu- ja konsulttialan työnantajista osa ei liity uuteen yhdistykseen, riskinä on se, että työehtosopimus ei tulevaisuudessa ole enää yleissitova.  Silloin uuden työnantajayhdistyksen yhdessä työntekijäliittojen kanssa neuvottelemasta työehtosopimuksesta tulee normaalisitova työehtosopimus. Sitä on silloin noudatettava työnantajayhdistykseen kuuluvien yritysten. Ei muiden.

Jatkossa voi olla niin, että suunnittelu- ja konsulttialan isoimpia yrityksiä koskee työehtosopimus, mutta pienissä yrityksissä työehtosopimusta ei tarvitse noudattaa.  Tulevaisuus näyttää suunnan, mutta mielestäni koko alaa koskeva työehtosopimus on myös rialaisten etu.

Antti Aarnio
Edunvalvontapäällikkö
Rakennusinsinöörit- ja arkkitehdit RIA ry



Jaa sivu