Tiedät tai et, sinulla on henkivakuutus

Juttelin kaverini kanssa vakuutuksista. Puheeksi tulivat henkivakuutukset. Kysyin kaveriltani tietääkö hän, että työnantaja on ottanut hänelle henkivakuutuksen. Kaveri katsoi kummissaan, eikä tiennyt asiasta mitään.  Jatkoin, että kyse on työntekijäin ryhmähenkivakuutuksesta.  Se on työnantajan ottama henkivakuutus palveluksessaan olevien työntekijöiden varalta. Vakuutettu on työntekijä ja vakuutukseen kuuluminen perustuu työsuhteeseen.

Jos niin ikävästi sattuu, että siirryt ajasta ikuisuuteen, edunsaajasi, tässä tapauksessa puoliso ja alle 22-vuotiaat lapset, ovat oikeutettuja korvaukseen, jonka taso vaihtelee vakuutetun iän mukaan. Esimerkiksi minun, 45-vuotiaan kahden lapsen isän tapauksessa korvaussummaa 16 720 € korotetaan 7 540 euron lapsikorotuksella kummastakin lapsesta. Edunsaajani saisivat siis yhteensä 31 800 €.  Sillä ei tietenkään minua korvattaisi, mutta taloudellista apua se toisi muuten murheelliseen tilanteeseen. Jos sattuisin kuolemaan tapaturmaisesti vaikkapa liukastumisen seurauksena, edunsaajani saisivat edellä mainitun summan 50 %:lla korotettuna.

Korvauksen ehtona on, että vakuutettu on työsuhteessa ja työsuhde on kestänyt vähintään kuukauden. Korvaukseen ei enää ole oikeutettu, kun työsuhteen päättymisestä on kulunut kolme vuotta. Siinä tapauksessa, että työntekijä on siirtynyt täydelle työkyvyttömyyseläkkeelle, oikeus korvaukseen vanhenee viiden vuoden kuluttua eläkkeelle siirryttyä. Vanhuseläkkeelle siirtyvän kohdalla vakuutus päättyy eläkkeelle siirtymiseen.  Avopuolisoiden asema ei ole hyvä työntekijän ryhmähenkivakuutuksessa, sillä edunsaajaksi jäänyt avopuoliso on oikeutettu korvaukseen vain, jos avoparilla on ollut yhteinen lapsi tai julkisen notaarin oikeaksi todistama sopimus keskinäisestä elatuksesta.

Työntekijän henkivakuutusjärjestelmä ei syntynyt tyhjästä, vaan syntyi vuonna 1977 työmarkkinajärjestöjen sovittua kuolemanvaraturvasta työnantajasopijapuolen työntekijöille. Turva päätettiin järjestää ryhmähenkivakuutuksena, jonka työnantajat ottavat työntekijöilleen.  Vakuutettuina ovat nykyään eräin poikkeuksin kaikki työeläkelakien alaisessa työsuhteessa olevat työntekijät.

On järkevää varautua äkillisiin ja yllättäviin tilanteisiin, eli huolehtia omasta ja perheensä vakuutusturvasta.  Ryhmähenkivakuutus on yksi osa vakuutusturvaa ja se kuuluu sinulle, tiesit tai et.

Tarkempaa tietoa työntekijän ryhmähenkivakuutuksesta löydät vakuutusta esittelevältä sivustolta: www.tvk.fi/trhv/

Edunvalvontapäällikkö

Antti Aarnio
Rakennusinsinöörit- ja arkkitehdit RIA ry.


Jaa sivu