Julkisivuremontti 2021 -kilpailu
Tuula Napola (tuula.napola
Julkisivuyhdistyksen ja Kiinteistöalan hallitusammattilaiset AKHA Ry:n perinteinen Julkisivuremonttikilpailu on käynnissä.
Kilpailuun
voivat osallistua asunto-osakeyhtiöt ja pääosin asuinkäytössä olevat
kiinteistöosakeyhtiöt, joissa on toteutettu onnistunut ja laadukas julkisivuremontti.
Kilpailussa
kiinnitetään huomiota arkkitehtuurin ja teknisten ratkaisujen lisäksi hankkeen
kokonaisuuteen - päätöksentekoprosessiin, hanke- ja
toteutussuunnitteluun, kustannusten hallittavuuteen, aikataulussa pysymiseen, asukastiedottamiseen
ja urakanaikaiseen viestintään sekä energiansäästötavoitteiden huomioimiseen.
Kilpailu toteutetaan yhteistyössä Suomen Messukeskuksen kanssa. Palkittavat julkistetaan 6.- 7.10.2021 pidettävän Kiinteistö 2021 –messutapahtuman yhteydessä Helsingin Messukeskuksessa.
Miten
ehdokkaaksi?
Ehdotuksia
palkitsemisen arvoisista julkisivuremonteista voivat tehdä hallituksen
puheenjohtajat, kiinteistönomistajat ja heidän edustajansa (esim.
kiinteistöpäälliköt, vuokrataloyhtiöiden edustajat jne) isännöitsijät,
suunnittelijat, urakoitsijat ja materiaalitoimittajat.
Julkisivuremontti
on valmistunut vuonna 2019 tai 2020 tai se vastaanotetaan vuoden 2021 elokuuhun
mennessä. Aikaisemmin kilpailuun osallistuneita kohteita ei hyväksytä
ehdokkaiksi.
Kilpailun tuomaristoon kuuluvat Julkisivuyhdistyksen edustajina:
Toni Pakkala, Julkisivuyhdistyksen
puheenjohtaja, TkT, tutkijatohtori, Tampereen yliopisto Rakenteiden korjaamisen
ja elinkaaritekniikan tutkimusryhmä
Tomi Hautakangas,
toimitusjohtaja, ARK:sto Ky
Maritta Koivisto,
päätoimittaja, arkkitehti SAFA, Rakennustuoteteollisuus ry
Riina Takala-Karppanen,
Julkisivuyhdistyksen sihteeri, toimittaja, Viestintäpalvelu Kahvimaa Oy sekä
Arto Krootila, DI, Consitor Oy,
AKHA Ry
Mia Koro-Kanerva,
toimitusjohtaja, Isännöintiliitto
Jari Virta, TkT,
rakennustekninen kehityspäällikkö, Kiinteistöliitto
Uusimaa
Kilpailuun osallistutaan täyttämällä pyydetyt tiedot lomakkeisiin, jotka löytyvät Julkisivuyhdistyksen kotisivuilta sekä toimittamalla kuvamateriaalia.
Ehdotukset
on toimitettava 27.8.2021 mennessä
info
Kilpailu järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2010, jolloin palkittiin turkulaisen As Oy Raskintornien julkisivuremontti. Edellisen kerran palkinto jaettiin vuonna 2019, jolloin sen voitti helsinkiläisen Asunto Oy Puistonportti Bostads Ab:n julkisivuremontti. Nyt kilpailu järjestetään kahdeksannen kerran.
Lisätietoja:
Riina Takala-Karppanen puh. +358 40 502 1769 tai sihteeri