Suunnittelu- ja konsulttialan lakkovaroitus

Antti Aarnio (antti.aarnio a ria.fi), 25.11.2019

Lakkovaroitus koskee suunnittelu- ja konsulttialan rialaisia.

YTN on jättänyt Suunnittelu- ja konsulttialalle lakkovaroituksen sunnuntaina 24.11.2019.

Lakkovaroitus on annettu kolmelle kolmen päivän lakolle, jotka sijoittuvat ajanjaksolle 9.-18.12. Lakon piirissä ovat kaikki suunnittelu- ja konsulttialan isoimmat yritykset, joissa työskentelee yhteensä noin 75% alan henkilöstöstä. Lakon piirissä ovat kaikki ylempien toimihenkilöiden työtehtävät näissä yrityksissä.

Lakon piirissä on muutama yritys, jotka eivät kuulu työnantajaliittoon. Ne ovat mukana siksi, ettemme halua antaa niille perusteetonta kilpailuetua näiden painostustoimien aikana. Lisäksi myös näiden yritysten henkilöstö nauttii tai huonossa tapauksessa kärsii yleissitovan työehtosopimuksen ehdoista.

Myös Ammattiliitto Pro on antanut lakkovaroituksen suunnittelu- ja konsulttialalle.

Miksi lakkovaroitus?

Ensimmäisen vaiheen painostustoimet eli ilmoitetut ylityö- ja vapaa-ajalla matkustamisen kielto eivät yksinään näytä riittävän. Alan palkkoja täytyy pystyä korjaamaan. Työnantaja on kuitenkin jyrkästi sitä mieltä, että vientisektorin asettamaa kustannusvaikutuskattoa ei tulla ylittämään.

Työnantaja vaatii myös edelleen tiukasti, että jos työajanpidennys poistetaan, poistaminen täytyy jotenkin kompensoida.

Toivomme, että lakon uhka riittää vakuuttamaan työnantajan siitä, että alan henkilöstö on vaatimustensa kanssa tosissaan. 

Katso tarkemmin YTN:n sivuilta

Lakkojen ajankohdat ja lakkotalot

Maanantaista keskiviikkoon 9.-11.12.
Deltamarin
Etteplan (Kemin yksikköä lukuun ottamatta)
Neste Engineering Solutions
Pöyry 
ÅF Consult
Ramboll

Keskiviikosta perjantaihin 11.-13.12.
A-Insinöörit
Elomatic
Citec
CTS Engtec
FCG
Rejlers


Maanantaista keskiviikkoon 16.-18.12
Optiplan
RD Velho
Sitowise
Sweco 
Vahanen
WSP

Mahdollisen lakon toteutuessa, rialaisille maksetaan lakkoavustus. Lisätietoja siitä, miten avustuksen hakeminen ja maksaminen hoidetaan, annetaan myöhemmin. Seuraa RIA:n nettisivuja ja Facebook-sivustoa.

Lisätietoa: 

Edunvalvontapäällikkö 
Antti Aarnio
Rakennuinsinöörit ja -arkkitehdit RIA ry