Liittohallituksen kokouksen satoa

Tanja Määttänen (tanja.maattanen a ria.fi), 11.6.2024

Liittohallitus kokoontui perjantaina 7.6. Turussa ennen valtakunnallisen KesäRIAn alkua.

Kokouksessa kuultiin Kirsi Mettälän katsaus rakennusalan tilanteesta. Talonrakentamispuolen huono tilanne jatkuu edelleen,  kun taas infra- ja asfalttipuolella töitä näyttää riittävän kesän aikana. Huolena on valmistuvien rakennusinsinöörien, -arkkitehtien sekä -mestareiden työ- ja harjoittelupaikkojen niukkuus, joka osaltaan saattaa viivästyttää työskentelyn aloitusta ja edistää siirtymistä toiselle toimialalle.

Liittohallitus kuuli myös katsauksen RIA-liiton ja työmarkkinatilanteen ajankohtaisista asioista. Opiskelijatoimikunnan edustaja Heidi Viitaniemi kertoi  opiskelijatoimikunnan työstä. OTK:n toimintasuunnitelman tavoitteena on aktivoitua opiskelijoiden keskuudessa sekä parantaa näkyvyyttään RIAn eri tilaisuuksissa.

Liittohallitus hyväksyi RIAn ja RKL:n liittohallitusten huhtikuun yhteiskokouksessa laatiman kyselyn, joka lähetetään kaikille RIAn ja RKL:n paikallisyhdistysten hallitusten jäsenille tällä viikolla. Kyselyn tarkoituksena on kartoittaa hallitusten jäsenten näkemyksiä RIAn ja RKL:n yhteistyön tiivistämisestä tulevaisuudessa. Kyselyn tuloksiin ja jatkotoimenpiteisiin palataan syksyllä.

Informaatioasioissa käytiin läpi KOKO-kassa tilastoraportti. KOKO-kassaan kuuluvien RIAlaisten ansiopäivärahan saajien määrä on edelleen nousussa ollen huhtikuussa 9,3 %. Määrä on ollut kasvussa viime syksystä alkaen, mutta toivottavaa on, että rakennusalan pohja olisi saavutettu ja lomautettuja RIAlaisia alettaisiin kutsua takaisin töihin.

Opiskelijatoiminnan katsauksessa käytiin läpi RIA/RKL-opiskelijayhteistyötä. Suunnitteilla on saada uusille opiskelijoille mahdollisuus liittyä kaksoisjäseniksi sekä RIAan että RKL:ään. Syksyllä järjestetään myös RIAn ja RKL:n OTK:n ja oppilaistokoordinaattoreille yhteinen toimintasuunnitelmatworkshop.

Lisätietoja:

Toimitusjohtaja Kirsi Mettälä
kirsi.mettala a ria.fi