Jäsenet viitoittavat RIAn tietä tulevaisuuteen

Tanja Määttänen (tanja.maattanen a ria.fi), 10.6.2024

Toteutimme viime vuoden lopulla jäsenkyselyn, jossa tällä kertaa luupin alle otettiin erityisesti eri ikäisten jäsenten tyytyväisyys toimintaamme. Vastaukset osoittivat, että kaikkein tyytyväisimpiä olivat nuoret ikäluokat, kriittisimpiä ruuhkavuosiaan elävät jäsenet.

Täydentävä-jäsenkysely

Teimme keväällä uuden kyselyn satunnaisotannalla valitulle 30–39-vuotiaiden jäsenten joukolle. Halusimme saada täsmällisempää palautetta siitä, miksi juuri RIA oli valikoitunut kunkin vastaajan omaksi liitoksi, millaisen kouluarvosanan he antavat toiminnallemme ja miten he toivoisivat sitä kehitettävän

Valtaosa vastaajista kertoi liittyneensä RIAan jo opiskellessaan. Osa oli jäänyt jäseneksi tottumuksesta, osa oli saanut aivan konkreettista apua, kuten palkkaneuvontaa, jo opintojensa aikana ja sen pohjalta havainnut liittoon kuulumisen tarpeelliseksi. Liiton tuoma turva, neuvonnan ja lakiavun muodossa, toistuikin useammassa vastauksessa.

Arvosanojen haarukka ulottui useammasta kympistä yhteen kuutoseen, keskiarvoksi saimme 8,4. Jo tältä pohjalta on hyvä tarkastella omaa toimintaa ja pohtia hajonnan antamaa viestiä: olemmeko esimerkiksi osanneet antaa oikean kuvan siitä, millaista apua voimme missäkin tilanteessa tarjota? Kohtaavatko olemassa olevat palvelut toiveiden ja tarpeiden kanssa?

Kiitoksia ja kehitysehdotuksia samoista aiheista

Monet matalamman arvosanan antaneet kaipasivat lisää ilmaisia koulutuksia ja monipuolisempia tapahtumia. Toivottujen koulutusten aiheissa nousivat esiin uusi rakentamislaki, työehtosopimukset, alan digitalisaatio ja tekoälyn hyödyntäminen käytännön työssä. Koulutuksia toivottiin nimenomaan verkossa toteutettavina. Vapaa-ajalle kaivattiin matalan kynnyksen tapahtumia, viihteellisiäkin, sekä sellaisia, joihin myös lapset ovat tervetulleita.

Samaan aikaan ysejä ja kymppejä arvosanoiksi antaneet kiittivät RIAa monipuolisesta tapahtuma- ja koulutustarjonnasta. Molemmat ääripäät ovat mielipiteineen oikeassa. Kun joku toivoo yhteiseksi liikunta-aktiviteetiksi jotain aivan muuta kuin golfia tai petankkia, joillekuille RIA-Golf tai leikkimielinen petankkiturnaus ovat kesän kohokohtia. Tehtäväksi jää löytää kultainen keskitie, jonka avulla voimme tarjota mahdollisimman monelle kiinnostavaa ohjelmaa, jonka toteuttaminen olemassa olevilla resursseilla on mahdollista. Ja tässä alueyhdistyksemme ovat avainasemassa.

On toki selvää, ettei keskusliitolla ole mahdollisuutta järjestää juuri esimerkiksi yhteisiä liikunta- tai kulttuuritapahtumia siten, että ne palvelisivat ympäri Suomea asuvaa jäsenistöämme. Vastuu tällaisesta toiminnasta on alueyhdistyksillä, joista useimmat ovatkin asiassa aktiivisia. Monista vastauksista välittyi silti fiilis, ettei alueellista toimintaa välttämättä tunneta kovin hyvin tai kynnys osallistumiselle on muuten vain korkea. Tähän tartumme! Miten voisimme auttaa yhdistyksiä tekemään työtään entistä näkyvämmäksi ja houkuttelevammaksi? Yhdeksi kanavaksi olemme ottaneet RIA-lehden, jossa taannoisen uudistuksen myötä nostetaan aiempaa enemmän esiin alueyhdistysten aktiiveja ja toiminnan monipuolisuutta.

Toiveiden kautta kohti uusia tavoitteita

Koulutustoiveita pyrimme kuulemaan niin tarkalla korvalla kuin mahdollista; onhan yksi tärkeimmistä tavoitteistamme nimenomaan tukea jäsentemme menestymistä työelämässä. Osan koulutuksista järjestämme itse, mutta suuri osa toteutetaan kumppaniorganisaatioiden tai muiden yhteistyötahojen kanssa. Saimme kyselyn pohjalta monia hyviä ideoita uusiin koulutuksiin, ja niitä kannattaa lähettää meille edelleen.

Esimerkiksi rakentamislain muutoksista ja pätevyyksistä meillä on jo työn alla syksyllä toteutuvat koulutukset. Digi- ja tekoälyteemoihin voi paneutua muun muassa Rakennustiedon verkkotapahtumissa, joista useat ovat maksuttomia. Myös RILin tarjonnassa on paljon koulutuksia, joihin rialaiset voivat osallistua alennettuun hintaan. Lisäksi haluamme vinkata KIRA-kasvuohjelman monipuolisista on line -tilaisuuksista, joiden ytimessä on usein digitalisaatio, vihreä siirtymä ja rakennusalan kasvun mahdollisuudet myös matalasuhdanteen aikana. Tietoa erilaisista koulutuksista ja muista tapahtumista saa kätevimmin seuraamalla RIAn viikoittaista uutiskirjettä.

”Kasi puoli” on ihan hyvä arvosana, mutta totta kai se osoittaa, että voisimme palvella jäsenistöämme, ruuhkavuosienkin keskellä, vielä entistä paremmin. Verkkokoulutustarjonnan laajentaminen uusiin aiheisiin yhteistyökumppaneiden avulla on yksi hyvä tavoite, samoin kuin ammatillisten verkostojen laajentamisen mahdollistaminen, jossa heitämme palloa etenkin alueyhdistysten suuntaan. Tuki ja turva työelämän karikkovaiheissa on niin ikään asia, jonka haluamme taata jäsenillemme parhaalla mahdollisella tavalla nyt ja tulevaisuudessa.

On hienoa huomata, että RIAn jäsenyys koetaan hyödylliseksi – ja hauskaksikin. Jatkamme toimintamme kehittämistä jäsentemme viitoittamalla tiellä.


Teksti: Tanja Määttänen

Artikkeli: RIA-lehti 2/2024