Maankäyttö- ja rakennuslain muuttuessa on aika panostaa pätevyyteen

Tanja Määttänen (tanja.maattanen a ria.fi), 14.3.2024

Uusi rakentamislaki tulee voimaan 1.1.2025. Siihen asti rakentamista sääntelee vanha maankäyttö- ja rakennuslaki.

FISE-pätevyyet kopio

Uusi rakentamislaki keventää rakentamiseen liittyvää hallinnollista taakkaa ja byrokratiaa. Lailla muun muassa torjutaan ilmastomuutosta, edistetään kiertotaloutta, parannetaan rakentamisen laatua, sujuvoitetaan rakentamista ja kehitetään alan digitalisaatiota. Myös päävastuullisen toteuttajan vastuu selkeytyy. Lakiin liittyvät asetukset tulevat lausuntokierrokselle kevään 2024 aikana. 

Lain käyttöönoton yhteydessä suunnittelijoiden ja työnjohdon pätevyyden arviointi siirtyy ympäristöministeriön valtuuttamalle toimijalle, joita voi olla myös useampi.  Kyseinen organisaatio valtuutetaan ylläpitämään virallista rekisteriä, joka sisältää tiedot koulutuksista, erikoistumisista ja kokemuksista. Näistä rekisteritiedoista toimija antaa pyydettäessä todistuksen. 

Uudessa laissa on muutettu rakennushankkeiden suunnittelu- ja työnjohtotehtävien luokittelua vielä voimassa olevaan nähden. Hankkeiden suunnittelu- ja työnjohtotehtävät jaetaan jatkossa viiteen vaativuusluokkaan vielä nykyisin voimassa olevan neljän sijasta. 

Pääkaupunkiseudun ja muiden suurimpien kaupunkien rakennusvalvontojen jo aikaisemmin käyttöönottama vaativan vaativuusluokan jaottelun tuominen uuteen lakiin on tervetullut uudistus. Nykyisen vaativan vaativuusluokan jako vaativaan ja erityisen vaativaan luokkaan tulee poistamaan tarvetta kasvattaa poikkeuksellisen vaativien suunnittelutehtävien määrää perusteettomasti. Muilta osin uusi laki ei muuta aikaisempia suunnittelijoiden ja työnjohdon pätevyysvaatimuksia. 

RIA mukana pätevöittämisessä 

RIA on ollut aktiivisesti mukana FISE Oy:n toiminnassa vuodesta 2003 lähtien. FISE on rakennus-, LVI- ja kiinteistöalan suunnittelijoiden ja työnjohtajien sekä muiden rakentamisalan asiantuntijoiden henkilöpätevyyksiin ja niiden kehittämiseen keskittyvä yritys. 

Pätevyyttä haetaan pätevyyskohtaisesti sähköisellä lomakkeella Pätevyyspalvelun verkkosivuilta patevyyspalvelu.fi. Pätevyydet todetaan FISEn nimeämissä pätevyyslautakunnissa, joita ylläpitävät sihteerijärjestöt. RIA toimii Betonirakenteiden suunnittelijan, Kosteusvaurion kuntotutkijan ja Maisemarakentamisen työnjohtajan pätevyyslautakuntien sihteerijärjestönä. 

Suunnittelijoiden ja työnjohdon pätevyyksien arvioinnin siirtyminen ympäristöministeriön valtuuttamalle toimijalle, kuten FISElle, tulee omalta osaltaan helpottamaan rakennusvalvontojen toimintaa, mutta samalla pätevöityneiden asiantuntijoiden tarve tulee korostumaan ja kasvamaan. Lisätietoa RIAn edustamista pätevyyksistä saat lautakuntien sihteeriltä: kimmo.sandberg a ria.fi

Teksti: Kimmo Sandberg
Kuva: Tero Takalo-Eskola 

Artikkeli on julkaistu RIA-lehdessä 1/2024.