
Terveiset RIAn ja RKL:n yhteisestä Yrittäjäseminaarista!
Tanja Määttänen (tanja.maattanenria.fi
Seminaarissa käytiin läpi uutta rakentamislakia muun muassa rakentamislupaprosessin ja rakennusvalvonnan vinkkelistä. Iltapäivän muita aiheita olivat talouden ja sijoitusympäristön näkymät sekä yrittäjiä koskevat veromuutokset.
Johtaja Lassi Järvinen Mandatumilta aloitti tilaisuuden katsauksella talous- ja sijoitusympäristön näkymiin. Hän nosti esiin myös kuluttajien ja yritysten luottamuksen talouteen, joka on jopa rakennusalalla jo varovaisen positiivinen, vaikka onkin vielä selvästi muita toimialoja alemmalla tasolla.
Suomen Yrittäjien veroasiantuntija Laura Kurki jatkoi iltapäivää aiheenaan yrittäjien verotuksen muutokset. Keskeisimmät niistä liittyvät arvonlisäverotukseen, mutta pienyrittäjille merkittävin lienee alarajahuojennuksen poistuminen, mikä vaikuttaa alle 30 000 euron liikevaihdon yrityksiin.
”Vielä valmistelussa olevista verohankkeista yksi olennaisimmista on monen mielestä se, että työnantajan työntekijän puolesta maksamat neuvonta- ja oikeudenkäyntikulut pyritään saamaan työntekijälle verovapaiksi, jos työntekijän teko tai laiminlyönti on tapahtunut osana työn suorittamista”, Kurki kertoo ja lisäksi huomauttaa, että rakennusalallakin skenaario kalliista oikeudenkäynneistä on mahdollinen liittyen vaikkapa työtapaturmiin tai laatupoikkeamiin.
Rakennusteollisuus RT:llä elinkeinopoliittisista asioista vastaava johtaja Anu Kärkkäinen kertoi vuoden 2025 alussa voimaan tulleesta rakentamislaista.
”On hyvin poikkeuksellista, että lakia korjataan näin massiivisesti jo ennen kuin se on ollut päivääkään voimassa. Rakentamislain korjaussarja ansaitsee kuitenkin kiitosta, sillä se toi mukanaan useammankin merkittävän helpotuksen, kuten päävastuullisen toteuttajan vastuun kumoamisen”, sanoo Kärkkäinen muistuttaen samalla edelleen työn alla olevasta lain tuunaussarjasta, jonka myötä tiettyjä muutoksia on odotettavissa vielä vuoden 2026 alkuun.
Lakimuutokset näkyvät rakentamisen koko ketjussa, mutta eniten julkisuutta on saanut se, että tietyt kriteerit täyttäville alle 30 m² rakennuksille, kuten pihasaunoille ja varastoille, ei enää tarvita rakentamislupaa. Sekä Kärkkäinen että seminaarissa niin ikään puheenvuoron pitänyt rakennusvalvontapäällikkö Risto Levanto Vantaan kaupungilta olivat yksimielisiä siitä, että niiden rakentaminen on saatu kuulostamaan liian helpolta. Riippumatta luvan tarpeesta, rakentamisen tulee aina täyttää tietyt tekniset vaatimukset, samoin tulee noudattaa kunnan rakennusjärjestystä ja asemakaavaa sekä tontin rakennusoikeutta ja niin edelleen.
”Kun lupaprosessi jää väliin, jälkivalvonnan tarve tulee varmasti kasvamaan. Suurella todennäköisyydellä ongelmia myös joudutaan ratkomaan jopa yksityisoikeudellisesti aiempaa useammin”, Levanto huomauttaa.

RIAn ja RKL:n yhteinen Yrittäjäseminaari ajoittui Maria-Elena Ehrnroothin (kuvassa oikealla) viimeiseen työpäivään RKL:n toimitusjohtajana. Anu Kärkkäinen (keskellä) on ollut tiiviisti mukana rakentamislain uudistustyössä ja piti aiheesta kiinnostavan puheenvuoron. RIAn toimitusjohtaja Kirsi Mettälä (vasemmalla) oli osallistujien tavoin erittäin tyytyväinen tapahtuman antiin.
RIAn ja RKL:n yhteinen Yrittäjäseminaari järjestettiin hybriditilaisuutena 29.1.2025. Kiitos kaikille osallistujille niin paikan päällä kuin etäyhteyksilläkin!