Tiedätkö miten toimia lomautuksen tai työttömyyden osuessa kohdalle?

Hung Pham (hung.pham a ria.fi), 17.5.2023

Jos jäät työttömäksi tai sinut lomautetaan, työttömyyskassan jäsenenä voit saada ansiosidonnaista päivärahaa. RIAn jäsenenä voit liittyä KOKO-kassaan aina kun olet palkkatyössä. Täydennä RIAn jäsenyyttäsi KOKO-kassalla lähettämällä viestiä työpaikkatietoineen osoitteeseen toimisto@ria.fi.

työttömyysturva ohjeet

Toimi seuraavasti

1. Ilmoittaudu TE-palveluiden Oma asioinnissa työttömäksi työnhakijaksi viimeistään ensimmäisenä lomautus- tai työttömyyspäivänä

  • Suosittelemme ilmoittautumaan TE-toimistoon jo hyvissä ajoin ennen lomautuksen tai työttömyyden alkua, heti kun päivämäärä on sinulla tiedossa. Ilmoittautuminen astuu voimaan heti, mutta sitä ei voi tehdä takautuvasti esimerkiksi eiliselle päivälle.
  • Ansiopäivärahaa voidaan maksaa ja omavastuuaika voi kulua ainoastaan työnhaun voimassaolon ajalta.
  • Kun ilmoittaudut työnhakijaksi TE-toimiston verkkoasioinnissa, ilmoita samalla KOKO-kassan olevan työttömyyskassasi, jotta lausunto saapuu oikeaan kassaan. Lausuntoja ei tarvitse toimittaa itse KOKO-kassaan, sillä lausunnot saapuvat TE-toimistosta suoraan sähköisesti.
  • Huomioithan, että itse toimitettu todistus työnhaun voimassaolosta ei riitä: kassa tarvitsee lausunnon suoraan TE-toimistolta.
  • Pidä työnhakusi voimassa TE-toimiston ohjeistamalla tavalla koko lomautuksen tai työttömyyden ajan. Jos lomautuksesi on toteutettu useammassa jaksossa tai saat uuden lomautusilmoituksen, muista ilmoittautua työttömäksi työnhakijaksi jokaiselle lomautusjaksolle erikseen.
  • Ilmoita aina TE-toimistoon ja kassaan, kun tilanteeseesi tulee muutoksia, esimerkiksi kun aloitat uuden työsuhteen tai yritystoiminnan, aloitat opinnot, lomautuksesi muuttuu tai sairastut.

 

2. Hae ansiopäivärahaa KOKO-kassan eAsiointi-palvelussa

  • Hae ansiopäivärahaa aina jälkikäteen kalenterikuukauden tai neljän kalenteriviikon jaksoissa.
  • Ensimmäisen hakemuksesi voit lähettää kuitenkin jo kahden täyden kalenteriviikon (ma-su) jälkeen, jos olet työtön tai kokonaan lomautettu. Jos lomautuksesi tai työttömyytesi alkaa keskellä viikkoa, täytä hakemus kyseisen viikon loppuun ja lisäksi yhdeltä täydeltä kalenteriviikolta
  • Voit lähettää päivärahahakemuksen kassaan, vaikka TE-toimisto ei olisi vielä antanut lausuntoa.
  • Jos teet lomautuksen aikana osa-aikatyötä, jossa on kuukausipalkka, hae ansiopäivärahaa aina kalenterikuukaudelta.
  • Hae ansiopäivärahaa ensimmäisestä työttömyyspäivästä lukien. Ensimmäisen viikon ajalta ei makseta ansiopäivärahaa omavastuuajan vuoksi, mutta tämä aika huomioidaan kassassa.
  • Muista hakea ansiopäivärahaa viimeistään kolmen kuukauden sisällä haettavan jakson ensimmäisestä päivästä.

 

3. Tarkista, että sinulla on hakemuksen mukana tarvittavat liitteet 

  • Voit kuitenkin lähettää hakemuksen, vaikka sinulla ei olisi vielä kaikkia liitteitä saatavilla hakuhetkellä. Voit täydentää hakemustasi myöhemmin, kun olet saanut ne.
  • Hakemuksesi tullessa käsittelyyn, käsittelijä on yhteydessä sinuun, jos jotain tarpeellisia tietoja puuttuu.
  • Liitteiden ei tarvitse olla alkuperäiskappaleita, kopio riittää. Paperisten liitteiden lisääminen sähköiseen hakemukseen onnistuu helpoiten ottamalla niistä kuvat. 

Toimita hakemukseesi tilannettasi koskevat liitteet 

Työsuhteen päättyminen

  • Toistaiseksi voimassa olleen työsuhteen irtisanomisilmoitus ja/tai sopimus työsuhteen päättämisestä. Jos työsuhteesi on ollut määräaikainen, erillistä päättymisilmoitusta ei ole. 

Työsopimus

  • Jos työsuhteesi on kestänyt yli kolme vuotta tai olet lomautettuna, ei työsopimusta tarvitse toimittaa.
  • Jos teet osa-aikatyötä, toimita kassaan työsopimus.
  • Jos olet työskennellyt johtajana, toimita johtajasopimus. Johtajasopimus tarvitaan aina. 

Lomautus

  • Lomautusilmoitus 

Verokortti

  • Suosittelemme hakemaan ja toimittamaan muutosverokortin etuutta varten, jolloin ennakonpidätys toimitetaan sen tietojen mukaisesti. Palkkaverokorttia ja verohallinnon sähköisiä suorasiirtotietoja käytettäessä veroprosentti on vähintään 25 %. Verokorttia ei tarvitse toimittaa, jos haluat käytettävän suorasiirtotietoja. 
  • Muutosverokortin etuutta varten voit tilata Verohallinnon OmaVero -palvelusta. OmaVero -palvelussa voit lähettää muutosverokortin sähköisesti suoraan kassaan valitsemalla etuuden maksajaksi Korkeasti koulutettujen työttömyyskassa KOKOn. 

Palkkatodistus

  • Sinun ei tarvitse lähettää palkkatodistusta, sillä kassa saa palkkatiedot suoraan tulorekisteristä.
  • Jos tulorekisterin tiedot ovat puutteelliset, kassa saattaa pyytää sinulta esimerkiksi työnantajan laatimaa palkkatodistusta tai -laskelmaa.
  • Halutessasi voit toimittaa palkkatodistuksen tai palkkalaskelmat työttömyyttä edeltävältä 26 kalenteriviikolta (n. 6 kk) hakemuksen yhteydessä. 

Osa-aikatyö

  • Jos teet osa-aikatyötä, toimita kassaan työsopimus. Palkkatiedot kassa saa tulorekisteristä. Jos tulorekisterin tiedot eivät ole riittävät, kassa pyytää sinulta tarkentavia tietoja tai palkkalaskelman. Halutessasi voit toimittaa palkkalaskelman hakemuksen yhteydessä. 

Eläkkeet ja etuudet

  • Jos saat etuutta (esimerkiksi kotihoidon tuki, osatyökyvyttömyyseläke tai osittainen hoitoraha), liitä hakemukseesi viimeisin etuuspäätöksesi.
  • Myös etuuden hakemisesta ja muutoksista tulee ilmoittaa kassaan. Tämä koskee myös itse maksettuja ja työnantajan järjestämiä etuuksia.
  • Jos sosiaalietuuden on myöntänyt Kela, pelkkä ilmoitus etuudesta esimerkiksi päivärahahakemuksen lisätiedoissa riittää. 

Opiskelu

  • Todistus opiskelusta, kuten tutkintotodistus ja opintorekisteriote, jos olet opiskellut työssäoloehtoon sisältyvän työskentelyn aikana tai sen jälkeen. 

Ulkomailla työskentely

  • Jos olet ollut lähetettynä työntekijänä ulkomailla, toimita lähetetyn työntekijän statuksesi myöntöpäätös. Jos olet työskennellyt paikalta palkattuna EU-alueella, toimita työskentelytiedot kassaan U1-lomakkeella työskentelymaan viranomaiselta. 

Yritystoiminta

  • Jos harjoitat yritystoimintaa, liitä hakemukseesi viimeinen verotuspäätöksesi.
  • Jos toiminta on vasta alkanut eikä verotuspäätöksellä ole vähintään puolen vuoden ajalta tietoja toiminnasta, toimita verotuspäätöksen sijaan kirjanpitoosi perustuva kuukausikohtainen erittely yritystoiminnan tuloista ja menoista yritystoiminnan alusta lukien.
  • Yritystoiminnasta on aina ilmoitettava KOKO-kassaan ja TE-toimistoon, vaikka toiminnasta ei olisikaan tuloja.

 

Muuta huomioitavaa:

Ensimmäisen lomautus- tai työttömyysviikon ajalta ei makseta ansiopäivärahaa

  • Lomautuksen ja työttömyyden alkaessa asetetaan ns. omavastuuaika, jonka ajalta ei makseta ansiopäivärahaa. Omavastuuaika on viiden arkipäivän (ma-pe) mittainen. Jos olet osittain työssä, omavastuuaika kertyy vain työttömyysajalta. Tällöin omavastuuajan tulee kertyä kahdeksan peräkkäisen kalenteriviikon aikana.
  • Omavastuuaika otetaan uudelleen yleensä aina silloin, kun ansiopäivärahan enimmäisaika alkaa alusta.  Enimmäisaikalaskuri nollautuu noin kuuden kuukauden työskentelyllä. Omavastuuaika otetaan kuitenkin pääsääntöisesti vain kerran vuodessa. 

Kultainen kädenpuristus estää ansiopäivärahan maksamisen

  • Jos olet saanut työsuhteen päättymisen yhteydessä työnantajaltasi taloudellista etuutta, joka vastaa esimerkiksi 3 kuukauden palkkaa, päivärahan maksaminen estyy 3 kuukauden ajalle. Tätä kutsutaan taloudellisen etuuden jaksotukseksi.
  • Jotta säilytät oikeutesi ansiopäivärahaan jaksotuksen päätyttyä, huolehdi siitä, että et ole jaksotuksen aikanakaan poissa työmarkkinoilta yli 6 kuukautta.
  • Työmarkkinoilla olona pidetään työssä oloa ja sitä, että on ilmoittautunut TE-toimistoon työttömäksi työnhakijaksi. 

Irtisanoutuminen aiheuttaa karenssin

  • Jos olet itse aiheuttanut työsuhteen päättymisen, voi seurauksena olla TE-toimiston määräämä korvaukseton määräaika eli ns. karenssi. Lisätietoa karenssien syistä ja kestoista löytyy TE-toimiston sivuilta

Lapsikorotus

  • Kassa saa tiedon alle 18-vuotiaista lapsista väestötietojärjestelmästä. Merkitse hakemukseesi kuitenkin huollettavien lasten syntymäajat lapsikorotuksen maksamista varten.
  • Ilmoita myös samassa taloudessa asuvien puolison lasten syntymäajat.

Lisätietoa
Työsuhdeneuvonta: antti.aarnio a ria.fi tai puh 0400 381 634 / Antti Aarnio
Kassajäsenyydet: toimisto​@ria.fi tai puh. 040 450 9788 / Riitta Rapp