Sovun puolesta

Kimmo Sandberg (kimmo.sandberg a ria.fi), 1.11.2021

STTK vietti 75-vuotissyntymäpäivää 29.10.2021. Suomen Teknillisten Toimihenkilöjärjestöjen Keskusliiton eli nykymuotoisen STTK:n perustamispäivä oli 29.10.1946.

Juhlan kunniaksi julkaistaan tiivis historiateos, jossa käydään läpi järjestön keskeiset vaiheet syntyhetkestä aina syksyyn 2021 asti. Sovun puolella -nimisestä teoksesta vastaa Oy Spiritus Historiae Ab:n tutkija, filosofian maisteri Veijo Åberg. Taustaryhmään kuuluivat STTK:n edellinen puheenjohtaja Mikko Mäenpää, järjestöpäällikkö Matti Hynynen, johtaja Marja-Liisa Rajakangas ja assistentti Tiina Laurila.


STTK:n puheenjohtaja Antti Palola korostaa, että heti sotavuosien jälkeen syntynyt suurten ikäluokkien STTK-lapsi on koko olemassaolonsa aikana rakentanut suomalaista menestystarinaa yhteistyöllä yhteiskunnan muiden toimijoiden kanssa.
– Ydinasia on muuttumaton: tavoitteemme oli silloin ja on edelleen edistää jäsenten toimeentuloa, hyvää työelämää ja arkea sekä tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta. Vaikutamme lainsäädäntöön, koulutukseen, sosiaalipolitiikkaan ja talouteen – kansainvälistä yhteistyötä unohtamatta. Historiateoksemme kuvastaa STTK:n toimintatapaa: olemme sovun puolella, eikä se ole ristiriidassa vahvan ja tavoitteellisen edunvalvonnan kanssa.

Perustamishetkellä vuonna 1946 STTK:n jäsenmäärä oli vaatimaton, alle 10 000 jäsentä. Vuonna 2021 STTK on 13 jäsenliiton yhteisö, johon kuuluu yhteensä noin 500 000 jäsentä.

STTK juhlii tänään perhepiirissä historiateoksen julkistamisen merkeissä. 

Juhlavuoden lopulla julkaistaan blogisarja STTK:n edunvalvonnan tulevaisuuden kulmakivistä. Juhlasyksy huipentuu STTK:n uuden edustajistokauden avauksen yhteydessä järjestettäviin tapahtumiin 16.-17. joulukuuta.