Rakennusinsinöörit ja -arkkitehdit RIA ry:n ammattikuntatutkimus 2021: RIAn jäsenten työmarkkinatilanne jatkuu hyvänä

Antti Aarnio (antti.aarnio a ria.fi), 25.5.2021

RIAn kahden vuoden välein toteuttama ammattikuntatutkimus on julkaistu.

Korona ei hiljentänyt rakentamista Suomessa, ja rialaisten ammattilaisten tilanne työmarkkinoille jatkui hyvänä.

Rialaisista ammattilaisista peräti 98 % työskentelee vakinaisessa eli toistaiseksi voimassa olevassa työsuhteessa. Rialaiset jakautuvat moninaisesti eri toimiasemiin. Ylempinä toimihenkilöinä toimii 57 %, toimihenkilöinä 27 % ja asiantuntijoina julkisella sektorilla 8 % vastanneista. Ylintä johtoa edustaa 3 % ja itsenäisenä yrittäjänä toimii 3 % vastaajista. Vuoden 2019 tutkimukseen verrattuna ylempien toimihenkilöiden osuus on selkeästi kasvanut.

Kyselyyn vastanneista 82 % työskenteli yksityisen sektorin yrityksessä, 12 % kunnan, kuntayhtymän tai kunnan liikelaitoksen palveluksessa, ja 3 % valtion tai valtion liikelaitoksen palveluksessa. Seurakuntien, järjestöjen tai muiden työnantajien palveluksessa oli noin kolme prosenttia vastanneista.

Yksityisellä sektorilla rialaisten työnantajia ovat erityisesti rakennusliikkeet (36 % yksityisen sektorin vastaajista) ja arkkitehti-, insinööri- tai konsulttiyritykset (52 % yksityisen sektorin vastanneista). Tuotantolaitoksissa työskentelee 7 % ja kaupallisissa, rahoitus- tai vakuutusyrityksissä 5 % yksityisen sektorin vastaajista. Vuoden 2019 tutkimukseen verrattuna arkkitehti-, insinööri- tai konsulttiyritysten palveluksessa työskentelevien osuus on kasvanut.

Rialaiset työskentelevät laajasti rakennusalan erilaisissa työtehtävissä. Suunnittelutehtävissä toimii reilu kolmannes (34 %), toteutustehtävissä alle viidennes (17 %), rakennuttamistehtävissä 17 % ja johto- ja hallintotehtävissä 11 %.

Reilulla kolmanneksella (36 %) vastanneista ensisijainen työpaikka sijaitsee pääkaupunkiseudulla. Pirkanmaa (11 %) ja Varsinais-Suomi (11 %) ovat seuraavaksi yleisimmät työskentelymaakunnat.

Ansioiden kehitys jatkuu maltillisena

Rialaisten keskiarvopalkat vaihtelevat koulutustaustan, sukupuolen ja työkokemuksen perusteella melko paljon. Rakennusarkkitehti (AMK/opistotutkinnon) suorittaneiden keskiarvopalkka oli 4 175 €, kun taas insinööreillä (AMK/opisto) keskiarvo oli 4 858 €.

Sukupuolten välillä on yhä selvä palkkaero. Miesten keskiarvopalkka on 5 020 € ja naisten 4 113 €. Naisten keskiarvopalkka on 82 % miesten vastaavasta luvusta. Naisten ansiot ovat kehittyneet edelliseen, vuoden 2019 tutkimuksen tietoihin verrattuna 4,5 % ja miesten 5,2 %.

67 % vastasi ansioiden nousseen viimeisen vuoden aikana, 29 %:lla ne pysyivät ennallaan ja kolmella prosentilla laskivat. Vuoden 2019 tutkimuksen palkkatietoihin verrattuna ansiot nousivat eniten rakennesuunnittelutehtävissä  (9,5 %) ja tarkastus- ja valvontatehtävissä olevilla (9,0 %).

Ylimmässä johdon tehtävissä työskentelevillä ansiot pienenivät edelliseen tutkimukseen verrattuna -13,7 %, ylemmillä toimihenkilöillä nousivat 1,4 % ja toimihenkilöillä 7 %.

Vastanneiden joukossa tyytyväisyys nykyisestä työstä saatuun palkkaan on melko korkealla tasolla. 63 % vastasi olevansa melko tyytyväinen ja 18 % erittäin tyytyväinen. 2 % oli erittäin tyytymätön ja 16 % melko tyytymätön.

Työmäärä suurella osalla ajoittain liian suuri

Vastaajista 12 % kertoi työmäärän olevan jatkuvasti liian suuri ja 48 % liian suuri. Osuudet ovat hieman nousseet kahden vuoden takaiseen tutkimukseen verrattuna. Sopivana työmäärää piti 38 %.

RIA selvittää kahden vuoden välein toteutettavalla ammattikuntatutkimuksellaan rialaisten työmarkkina-asemaa. Maaliskuussa 2021 toteutettuun kyselyyn vastasi yhteensä 777 rialaista. Tutkimuksen toteutti Onway Oy.  Tuloksista koottu liite on ohessa pdf-muodossa.

Lisätietoja:

Edunvalvontapäällikkö Antti Aarnio, antti.aarnio a ria.fi, 0400-381 634

Kooste tuloksista on luettavissa tästä:

Ammattikuntatutkimus 2021
619 kt, päivitetty 25.5.2021