Tukea rialaisille yrittäjille

Tuula Napola (tuula.napola a ria.fi), 9.4.2020

Rialaisia on paljon yrittäjinä ja liiton yritysrekisteristä löytyy runsaat 200 yritystä. Monet yrittäjistä ovat yksinyrittäjiä ja sellaisia, joilla yritystoimintaa on päätoimen ohessa. Viime viikkojen koronaepidemia on aiheuttanut yrittäjien toimintaan ja talouteen ongelmia.

Kunnat ovat pian avaamassa tukihaun yksinyrittäjille. Kunnat tiedottavat alueensa yrittäjille, kun avustusta voi hakea. Avustusta voi hakea 30.9.2020 saakka. Yksinyrittäjien tuki koronavirustilanteessa perustuu asetukseen, jonka valtioneuvosto hyväksyi 8.4.2020. Asetuksessa säädetään yksinyrittäjän valtionavustuksen käyttötarkoituksesta ja käyttöehdoista.

Yrittäjät voivat hakea tukea kunnista

Yksinyrittäjän tuessa on kyse 2000 €:n suuruisesta kertakorvauksesta yksinyrittäjän yritystoiminnasta aiheutuneisiin kustannuksiin. Näitä ovat esimerkiksi yritystoimintaa varten hankittujen tilojen ja laitteiden kustannukset sekä kirjanpito- ja toimistomenot. Tukea voidaan myöntää kustannuksiin, jotka ovat aiheutuneet 16.3. - 31.8.2020 välisenä aikana.

Tuen ehtona on, että yksinyrittäjän taloudellinen tilanne ja liikevaihto ovat heikentyneet koronavirusepidemian vuoksi 16.3.2020 jälkeen ja että yksinyrittäjällä katsotaan olevan edellytykset kannattavaan liiketoimintaan. Yksinyrittäjällä tarkoitetaan yksin taloudellista toimintaa harjoittavaa Suomessa toimivaa päätoimista yrittäjää, jolla ei ole palveluksessaan palkattua työvoimaa. Kysy avustusta ja sen hausta omasta kunnastasi.

Yrittäjillä oikeus työttömyysturvaan

Laki yrittäjien oikeudesta työttömyysturvaan tuli voimaan 8.4. Yrittäjät voivat saada väliaikaista työmarkkinatukea koronaepidemian aiheuttamaan äkilliseen ja yllättävään kysynnän heikkenemiseen. Päätös koskee kaikkia yrittäjiä. Laki on voimassa 30.6. asti. Mikäli yrittäjä rekisteröityy työnhakijaksi viimeistään 15.4., hänellä on oikeus työmarkkinatukeen työnhakua edeltävältä ajalta 16.3. alkaen, vaikka työnhaku ei olisi voimassa. Lisätietoa saat omasta TE-toimistosta, te.palvelut.fi

Finnveran myöntämät tuet

Finnveralla on mahdollisuudet vastata yritysten rahoitushaasteisiin tässä poikkeuksellisessa suhdannetilanteessa olemassa olevien tuotteidensa kautta.

Suomen hallitus pyrkii eri toimenpiteillä turvaamaan sen, että yritykset pystyvät jatkamaan toimintaansa kannattavasti koronavirustilanteen jälkeen. Työ- ja elinkeinoministeriö on koonnut verkkosivustolleen tem.fi/korona toimintaohjeita yrityksille.

Verkkosivulla kerrotaan:

  • mistä erikokoiset yritykset voivat hakea rahoitusta koronavirustilanteessa
  • mitä joustoja on saatavissa työeläkemaksuihin ja lomautuksiin
  • mistä voi pyytää tietoa ja neuvontaa.
    Tieto on jaoteltu sivulle yrityksen koon mukaan:
  • Yksinyrittäjille: Finnvera voi myöntää 80 %:n takauksen pankin myöntämälle luotolle, jos yritys on merkitty kaupparekisteriin. Finnveran takausta ei voida myöntää kevytyrittäjille ja esim. freelancereille ja muille, jotka työskentelevät suoraan verokortilla.
  • Pienyrityksille: (1 - 5 työsuhteessa olevaa työntekijää)
  • Pk-yrityksille: (6 - 250 työsuhteessa olevaa työntekijää)


Yritysrahoituksen tarkemmat hakuohjeet ja -kriteerit ovat rahoitusta myöntävien tahojen verkkosivuilla.