Hae:

Nuorjäsentoiminta


Etelä-Kymen RIA ry:n nuorjäseniä ovat Kymenlaakson ammattikorkeakoulussa rakennustekniikkaa opiskelevat RIA-liiton nuorjäsenet. Kaikkiaan Etelä-Kymen RIAlla on n. 200 nuorjäsentä. RIA-liiton nuorjäseneksi voivat liittyä maksutta kaikki ammattikorkeakoulussa opintonsa aloittaneet rakennusalan opiskelijat. Nuorjäsenyys kestää opintojen alusta aina valmistumisvuoden loppuun saakka. Nuorjäsenet saavat käyttöönsä RIAn monipuoliset jäsenedut, jotka löytyvät RIAn nettisivuilta. RIA-liiton jäseneksi voit kätevimmin liittyä käyttämällä RIAn nettisivuilta löytyvän lomakkeen.

Nuorjäsentoiminnasta ja tapahtumien järjestämisestä vastaa hallituksen nuorjäsenvastaava, joka toimii yhdessä hallituksen opiskelijajäsenen, opiskelijayhdyshenkilöiden ja RIA-liiton kanssa. Yhdyshenkilöt valitaan uusien opiskelijoiden info-tilaisuuksissa, pääsääntöisesti ainakin yksi kultakin vuosikurssilta. Mikäli kiinnostuit yhdyshenkilön tehtävästä etkä sitä vielä ole, ota yhteyttä hallituksen nuorjäsenvastaavaan (yhteystiedot lopussa).

Nuorjäsentapahtumat

Yhdistys järjestää nuorjäsenille yhdessä yritysten kanssa tapahtumia. Vuosittain järjestetään yhdessä RIA-liiton kanssa Kymenlaakson ammattikorkeakoulun aloittaville ja valmistuville opiskelijoille omat info-tilaisuudet. Aloittavien opiskelijoiden info-tilaisuudessa uudet opiskelijat saavat kattavan tietopaketin RIA-liitosta ja sen toiminnasta. Tilaisuudessa on myös mahdollista liittyä RIA-liiton jäseneksi. Valmistuvien opiskelijoiden tilaisuudessa saa vinkkejä työnhausta, työsopimusten teosta ja työelämän pelisäännöistä. KyAMK:n opiskelijoille paikallisista nuorjäsentapahtumista tiedotetaan koulun RIA-ilmoitustaululla sekä mahdollisuuksien mukaan sähköpostitse.

Lisäksi RIA-liitto järjestää valtakunnallisia nuorjäsenille tarkoitettuja seminaareja ja tapaamisia, joista lisätietoa RIA-liiton nettisivuilta Opiskelijat-osion alta.

Paikallisyhdistyksen tapahtumat

Nuorjäsenet ovat erittäin tervetulleita myös yhdistyksen muihin tapahtumiin, joita järjestetään ympäri vuoden. Vuosittain järjestettäviin tapahtumiin kuuluvat sääntömääräiset syys- ja kevätkokoukset sekä pikkujoulut. Lisäksi järjestetään jäsenten mielenkiinnon mukaan mm. koulutustilaisuuksia, työmaavierailuja, opintomatkoja sekä osallistutaan joukolla muiden paikallisyhdistysten tapahtumiin. Lisätietoa niin menneistä kuin tulevistakin tapahtumista sekä ilmoittautumisohjeet löydät Tapahtumat-osiosta.

Tapahtumista tiedotetaan Rakennuslehden RIA-palstalla, jäsenkirjeessä, sähköpostilla sekä näiden www-sivujen Tapahtumat-osiossa. Kannattaa liittyä yhdistyksen sähköpostilistalle, jolloin saat varmasti uusimman tiedon tapahtumista. Sähköpostilistalle voi liittyä ilmoittamalla halukkuudesta yhdistyksen sihteerille (ks. Yhteystiedot-osiosta).

Tapahtumiin voivat osallistua myös muiden paikallisyhdistysten nuorjäsenet. Jos olet esimerkiksi työharjoittelussa, kesätöissä tai mummon luona kylässä, olet tervetullut tapahtumiimme. Jos haluat tietoa tapahtumista, etkä vielä ole postituslistallamme, ilmoita halukkuudesta sihteerille.

Etelä-Kymen RIAn hallituksen nuorjäsenvastaava 2009
RI Tiia Nygård
p. 050 53 59 414
tiia.nygard a luukku.com
Etelä-Kymen Rakennusinsinöörit ja -arkkitehdit RIA ry | Pohjois-Kymen Rakennusinsinöörit ja -arkkitehdit RIA ry