
Miljöösuunnittelijat, insinöörit (AMK), vastaavat osaltaan elinympäristömme kehittämisestä ja ylläpitämisestä.
Laadukkaalla yhdyskuntasuunnittelulla saadaan aikaan toimivia alueita, joilla on oma ainutkertainen identiteettinsä.
Ympäristömme tarvitsee myös jatkuvaa kunnostusta ja huolenpitoa.
Miljöösuunnittelijat, Insinööri AMK, työskentelevät erilaisissa yhdyskunta- ja maisemasuunnittelun tehtävissä sekä näiden rakentamisen alueilla. He ottavat huomioon ekologiset lähtökohdat ja rakennetun sekä luonnon ympäristön vuorovaikutussuhteet toimissaan.
Miljöösuunnittelua voi opiskella Suomessa vain Lahden ammattikorkeakoulussa Tekniikan laitoksen Ympäristöteknologian koulutusohjelmassa.