Hae:

PIKAOHJE ANSIOPÄIVÄRAHAN HAKEMISEKSI

Työnhakijaksi ilmoittautuminen

Irtisanotut ja toistaiseksi lomautetut

Ilmoittaudu viimeistään ensimmäisenä työttömyys-/lomautuspäivänä asuinpaikkakuntasi työ- ja elinkeinotoimistoon.

Ryhmälomautetut

Jos Sinut on lomautettu määräaikaisesti ja lomautus koskee vähintään 10 työntekijää, varmista työnantajaltasi, tuleeko Sinun ilmoittautua henkilökohtaisesti työ- ja elinkeinotoimistoon vai hoitaako työnantaja asian yhteisilmoituksella. Varmista myös, että työnantajasi tietää, minkä työttömyyskassan jäsen olet. Jos lomautetulla on yritystoimintaa (ml. maa- tai metsätalous) tai keskeneräisiä opintoja, tulee työ- ja elinkeinotoimistoon ilmoittautua itse.

Päivärahan hakeminen

Päivärahahakemuksen saa työ- ja elinkeinotoimistosta tai tulostettua esimerkiksi osoitteesta www.iaet.fi, josta löytyy myös lomakepohjat tarvittaviin liitteisiin. Työttömyyspäivärahaa on haettava kolmen (3) kuukauden kuluessa siitä päivästä, josta sitä halutaan maksettavaksi. Hakemuksen käsittelyä helpottaa, jos se lähetetään työnantajan kirjekuoressa.

Päivärahaa haetaan omasta työttömyyskassasta aina jälkikäteen neljän (4) kalenteriviikon tai kuukauden jaksoissa. Ensimmäisen hakemuksen liitteineen voi ja ehdottomasti kannattaa kuitenkin toimittaa IAET -kassalle jo ensimmäisen työttömyyspäivän jälkeen.

Jatkohakemus

Saat jatkohakemuksen postitse kotiin, kun työttömyyskassa on vastaanottanut ensimmäisen päivärahahakemuksesi. Tämän jälkeen esitäytetty jatkohakemus toimitetaan aina päivärahan maksuilmoituksen mukana. Jatkohakemus täytetään vähintään neljältä (4) kalenteriviikolta jälkikäteen.

Jatkohakemuksen voit täyttää myös IAET -kassan nettisivuilla, eAsioinnissa.

Päivärahan maksu

Ansiopäivärahaa maksetaan päivärahakauden alkamisesta lukien jälkikäteen neljän (4) viikon tai kuukauden maksukausittain.
Maksupäivät ovat maanantai, keskiviikko ja perjantai. Jatkohakemusten käsittelyaika on noin 1 - 2 viikkoa.


Päivärahahakemuksen liitteet

• Työsopimus tai työnantajan kirjallinen selvitys työsuhteen keskeisistä ehdoista, jos työsopimus on ollut suullinen tai mahdollinen johtajasopimus. Jos sopimus on solmittu yli kolme vuotta sitten, sitä ei pääsääntöisesti tarvitse toimittaa. Johtajasopimus on kuitenkin aina toimitettava.
• Irtisanomisilmoitus. Lisäksi mahdollinen sopimus työsuhteen päättämisestä.
• Työnantajan antama palkkatodistus työttömyyttä välittömästi edeltävältä vähintään 43:lta työssäoloehdon täyttävältä kalenteriviikolta. Mikäli olet saanut päivärahaa 1.1.1997 tai sen jälkeen, riittää 34 työssäoloehdon täyttävän kalenteriviikon palkkatiedot. Suosittelemme käyttämään Työttömyyskassojen yhteisjärjestön laatimaa palkkatodistuspohjaa.
• Palkkatodistus/-erittely sekä kopio työsopimuksesta, jos työskentelet hakujaksolla.
• Päätös muusta sosiaalietuudesta/eläkkeestä. Lasten kotihoidontukea saavan perheen tulee toimittaa kassalle selvitys siitä, kuka lasta hoitaa. Osa-aikaeläkkeellä olleen/olevan hakijan tulee lisäksi toimittaa mahdollinen eläkkeen lakkautuspäätös.
• Alkuperäinen verokortti, jos olet hakenut muutosverokortin etuutta varten.
• Jos olet tai olet ollut toimitusjohtajana, hallituksen jäsenenä tai osakkaana yrityksessä, josta olet jäänyt työttömäksi tai lomautetuksi, tai Sinulla on ko. toimi muun työn ohessa osakasluettelo, josta käy ilmi kaikki osakkaat ja omistussuhteet tarkastelujakson (viimeisen 28/24 kk:n) ajalta ennen työttömyyttä.
• Jos sinulla on sivutoimista liike- tai ammattitoimintaa taikka metsä- tai maataloustoimintaa hakemukseen tulee liittää kopio viimeisestä vahvistetusta verotuspäätöksestä ja verotuksen erittelyosa, joka on toimitettu keväällä esitäytetyn veroilmoituksen mukana.
• Todistus opiskelusta (esim. tutkintotodistus ja opintorekisteriote), mikäli olet opiskellut työssäoloehtoon kuuluvan työn aikana tai sen jälkeen.
• Jos olet ollut lähetettynä työntekijänä ulkomailla, hakemukseen tulee liittää kopio Kelan tai Eläketurvakeskuksen päätöksestä, jonka mukaan kuulut Suomen sosiaaliturvan piiriin. Lisäksi tulee aina toimittaa lähetetyn sopimus sekä TEL-palkkatodistus eli todistus vakuutuspalkasta, josta on pidätetty Suomen eläke- ja työttömyysvakuutusmaksut.
• Jos työ on tehty yksityiselle henkilölle, hakemukseen tulee liittää kuittikopio tai muu luotettava selvitys maksetuista sotu-, työeläke- ja työttömyysvakuutusmaksuista.
• EU/ETA-maassa tai Sveitsissä työskentelystä E301-lomake työskentelymaan viranomaisilta.

Lomautetun liitteet

Lomautetun henkilön tulee toimittaa työttömyyskassalle edellä mainittujen päivärahahakemuksen liitteiden lisäksi seuraavat liitteet:
• Lomautusilmoitus.
• Palkkaerittelyt lomautuskuukausilta ja lomautusjaksojen välisiltä työjaksoilta.

Lue etuusopas IAET -kassan kotisivuilta ennen
hakemuksen toimittamista!

Rakennusinsinöörit ja -arkkitehdit RIA ry, PL 357, 00121 Helsinki | Albertinkatu 23 A, 00120 HELSINKI, puh (09) 612 2770, fax (09) 6122 7733.