Hae:

Pätevöittämisjärjestelmä

Pätevyys on osoitus ammattitaidosta

Taitava ja ammatillisesti pätevä henkilökunta on ehdoton edellytys yrityksen kilpailukyvylle ja menestykselle. Rakennusalan laatujärjestelmät edellyttävät, että yritykset voivat osoittaa henkilökuntansa pätevyyden.

Myös uudessa maankäyttö- ja rakennuslaissa, rakennusasetuksessa sekä rakentamismääräyskokoelmassa otetaan entistä enemmän huomioon rakennusalan eri tehtävissä toimivien henkilöiden ammatillinen pätevyys.

Rakennusalan järjestöjen yhdessä kehittämällä pätevyydentoteamistoiminnalla parannetaan ja varmistetaan alan henkilöstön ammatillista osaamista, kannustetaan itsensä kehittämiseen sekä edistetään osaavien, aktiivisten henkilöiden käyttämistä rakennusalan tehtävissä. Tekijöiden ammattitaidon kasvaessa myös rakentamisen laatu ja taloudellisuus paranevat. Samalla viranomaisvalvonnan ja -ohjauksen tarve vähenevät. Järjestöt ovat nimenneet rakentamisen eri sektoreille asiantuntijoista koostuvat arviointilautakunnat, jotka toteavat hakijoiden pätevyyden koulutuksen ja työkokemuksen perusteella.

Pätevyydet myöntää pätevyydentoteamiselin FISE Oy arviointilautakunnan esityksen mukaan. Todettu ammatillinen pätevyys osoitetaan todistuksella, joka on voimassa seitsemän vuotta. Pätevyyden uusimiseksi on ennen voimassaoloajan päättymistä kirjallisesti osoitettava ammattitaidon säilyneen.

Voit kopioida pdf-muodossa olevat uudet hakemuslomakkeet AA - A-vaativuusluokan betonirakenteiden suunnittelijan pätevyyden toteamiseksi

[pdf]AA-vaativuusluokan betonirakenteiden suunnittelija, 431 kb, Päivitetty: 07.10.2008

[pdf]A-vaativuusluokan betonirakenteiden suunnittelija, 431 kb, Päivitetty: 07.10.2008

LISÄTIETOA
  • RIA toimii betonirakenteiden AA- ja A-vaativuusluokan sihteerijärjestäjänä
  • FISEn päteväksi toteamien nimilistat löytyvät FISE Oy:n kotisivuilta osoitteesta http://www.fise.fi
  • FISEn päteväksi toteamien ARK-rakennussuunnittelijoiden ja Kaavalaatijoiden nimilistat löydät osoitteesta http://www.fise.fi
Rakennusinsinöörit ja -arkkitehdit RIA ry, PL 357, 00121 Helsinki | Albertinkatu 23 A, 00120 HELSINKI, puh (09) 612 2770, fax (09) 6122 7733.